May 26, 2018 3 min to read

Ennen kirjoitustaidon kehitystä lait kirjattiin lauluihin!

Category : auditoriumkirjat

Runous, tuo kaunis vaihtoehtoinen kirjallisuuden muoto… Itse asiassa runoja esitettiin pitkään ennen ensimmäisiä todistettuja kirjoituksia. Runoja uskotaan olevan kovassa käytössä jo esihistoriallisessa yhteiskunnassa, todistetusti noin 1700 eaa:sta alkaen. Tutkijat ovat löytäneet muun muassa runoudellisia luolapiirroksia ja riimukiviin hakattuja runoja. Runouden historialliset juuret ovat lausutuissa tai lauletuissa sanoituksissa, ja runous on vahvasti sidoksissa aikaisiin musiikkiperinteisiin. Näin ollen runous luokitellaan yleisestä harhaluulosta huolimatta verbaaliseksi taiteen muodoksi eikä niinkään kirjallisuuden muodoksi. Muistatko, kun koulussa opeteltiin planeettoja ja niiden järjestystä lorun avulla tai katsotko yhä tänäkin päivänä rystysistä, montako päivää missäkin kuukaudessa on? Perinne lienee yhä käytössä niiltä ajoilta, kun runous sai alkunsa. Silloin runoja käytettiin tapana muistaa erilaista tietoa, muun muassa sukupuita, historiallisia tapahtumia sekä lakeja. Tällöin runous usein esiintyi virsinä, eihän jonkun koko sukupuuta saa millään mahtumaan lyhyeeseen loruun! Jokapäiväisiä elämänohjeita, rakkauslauluja, fiktiivisiä tarinoita, historiallisia kertomuksia sekä kaikkein päällimmäisenä uskonnollisia asioita jaettiin runojen ja virsien avulla. Näin ne jäivät ihmisille mieleen, rytmisen puhetavan ja toistuvuuden ansiosta – aivan kuten nykypäivän koulussa opitut muistisäännöt ja -lorut. Myöhemmin runoutta myös nauhoitettiin, ja näin tehtiin vielä pitkälle senkin jälkeen, kun kirjoitus otettiin käyttöön. Vielä tänä päivänä nauhoitteita ja runoutta käytetään apuvälineenä esimerkiksi uuden kielen opettelussa.

Runouden monet muodot

Muinaiset asiantuntijat halusivat selvittää runouden erityisyyden – miten se eroaa lyriikoista ja perinteisestä musiikista tai tarinoinnista, ja mikä tekee runosta hyvän tai huonon. Näin syntyi poetiikka eli runousoppi. On sanottu, että runousoppi pyrki tieteellisesti tutkimaan fiktiivistä kirjallisuutta. Muistetaan kuitenkin, että runoutta ei tällöin vielä luokiteltu kirjallisuudeksi vaan verbaaliseksi taiteeksi, tarkemmin kommunikointi- ja muistitavaksi sekä yhtenä oppimisen menetelmänä. Eri lähteillä on hyvinkin paljon keskenäisiä poikkeavaisuuksia kuten monen muunkin alan tieteellisissä kirjoituksissa. Ennen aikojen alkua oli vielä hyvin vähän tapoja kirjata tietoutta ylös. Näin ollen, suuri osa esihistoriallisesta tieteestä perustuu olettamuksiin ja päätelmiin, toisin sanoen lasketaan yhteen 2 plus 2. Joskus tulos on viisi. Tarkoista termeistä huolimatta tutkijat alkoivat perehtymään runouteen suunnilleen 330-320 vuotta eaa. Runous eroteltiin useampaan eri muotoon, oli eepoksia, liturgista runoutta (esimerkiksi virret ja psalmit), valitusrunoutta ja itkuvirret sekä tragediarunoutta. Näiden lisäksi runouteen lukeutui myös muun muassa useammat poliittiset ja diplomaattiset puheet, lastenlorut, muistokirjoitukset ja lääketiedettä, jopa lääkärinlausunnot!


Runouden monet muodot

Puolalainen estetiikan historian tieteilijä Władysław Tatarkiewicz kertoo runouden kattavan karkeasti ottaen kahta konseptia. Ensinnäkin runous on kieleen perustuvaa taidetta. Toiseksi runoudella on vaikeasti määriteltävä laajempi merkitys, johon sisältyy muun muassa tietyn mielentilan ilmaisu. Toisaalta merkittävät klassiset filosofit kuten Aristoteles jakaa runouden kolmeen teemaan: epiikka, komedia ja tragedia. Huomioina, ettei antiikin kreikan epiikka kuitenkaan tarkoittanut ihan samaa, mitä nykypäivänä. Tänä päivänä epiikka tarkoittaa lähinnä kertomakirjallisuutta eli kaunokirjallisuutta (mm. eepokset ja romaanit). Aristotelen ajatus epiikasta koski pikemminkin eeppistä runoutta. Jokaisella runouden lajilla on Aristotelen mukaan oma tarkoituksensa ja kohderyhmänsä. Lisäksi hän määritteli kullekin lajille tavoitteet, jonka mukaan korkealaatuisimmat runot olisivat helposti tunnistettavissa. Myöhemmät alan ammattilaiset lisäsivät runouden määritelmään lyrikaalisen sekä dramaattisen runouden. Dramaattiseen runouteen sisältyy niin targedia kuin komedia. Nykyaikainen runous on nähnyt monia muutoksia. Luonnollisesti runoutta ei enää niinkään käytetä kommunikointitapana, sillä tehokkaimpia tapoja on otettu käyttöön. Runous on vahvasti kytköksissä taiteeseen ja kirjallisuuteen, eikä sitä niinkään käytetä käytännön syistä vaan pikemminkin ajanvietteenä ja viihdetarkoituksessa. Runous kuten taidekin on jatkuvasti kehittyvä laji, ja nykypäivänä voidaan yhä monipuolisemmin luokitella teoksia runouteen. Runouden ja kirjallisuuden raja on häilyvä ja niissä on toki paljon päällekkäisyyksiä.